Yhdistyneen kuningaskunnan vaalit: Mihin liberaalidemokraattien tuki katosi?

Ison-Britannian liberaalidemokraatit ovat liberaalipuolueen jälkeläisiä, sillä liberaalipuolue hallitsi valtaa Gladstonen, Asquithin ja Lloyd Georgen kaltaisten johtajien alaisuudessa ja johti maata suuren osan ensimmäistä maailmansotaa edeltäneestä puolen vuosisadan ajan. Työväenpuolueen nousun jälkeen 1920-luvulla liberaalit pitivät liekin elossa kolmantena puolueena, joka nautti enemmän kiintymyksestä kuin kansan tuesta – ja ylivoimaisesti enemmän kansan tuesta kuin paikasta parlamentissa.

Yhdistettyään voimansa irtautuneen työväenpuolueen kanssa, liberaalit näkivät osuutensa kansanäänestyksestä 25 prosenttiin vuonna 1983, vaikka Britannian etusijajärjestelmä antoi heille alle 5 prosenttia kaikista paikoista. Vuoteen 2005 mennessä he olivat kuitenkin kolminkertaistaneet edustuksensa parlamentissa 62 paikkaan. Ja saatuaan voittonsa vuoden 2010 parlamenttivaaleissa he pääsivät koalitiohallitukseen konservatiivien kanssa, jotka olivat saaneet eniten ääniä mutta jäivät selvästi alle parlamentin enemmistön.

Syistä, joita kollegani Richard Reeves tutki FixGov-viestissään aiemmin tänään, tämä liitto toimi huonosti liberaalidemokraateille. Eilen parlamenttivaaleissa heidän osuutensa kansanäänestyksessä putosi lähes kahdella kolmasosalla 23,1 prosentista vain 7,9 prosenttiin, ja heidän parlamentaarikkonsa putosi 57 paikasta vain 8:aan. Libdemit menettivät Englannissa 37 paikastaan ​​43 paikasta, 10 paikasta. 11 Skotlannissa ja 2/3 Walesissa. Heidän pitkäaikainen johtajansa Nick Clegg piti paikkansa, mutta erosi johtotehtävästään tänä aamuna.



Mihin LibDemien kadonnut tuki katosi? Vastaus viittaa vuoden 2015 vaalien rakenteellisiin vaikutuksiin.

Kaiken kaikkiaan vain pieni osa LibDemien 15 pisteen kansanäänestystappiosta päätyi suurten puolueiden käsiin: työväenpuolueen osuus kasvoi vain 1,5 pistettä ja konservatiivien niukasti 0,8 pistettä. Suurin osa voitoista kertyi tärkeimmille pienpuolueille: yhdessä Skotlannin kansallispuolueen (SNP), Yhdistyneen kuningaskunnan itsenäisen puolueen (UKIP) ja Vihreän puolueen ääniosuus nousi vuoden 2010 5,7 prosentista tänään 21,1 prosenttiin. Vaikka konservatiivit onnistuivat saamaan pienen enemmistön parlamentissa, kahden suuren puolueen ääniosuus jatkaa laskuaan ja siirtää Britannian politiikkaa yhä lähemmäksi monipuolueeurooppalaista mallia.

Mitä Milton Friedman ja Edmund Phelps ennustivat 1960-luvun lopulla koskien inflaatiota?

Paikkavoittojen ja -tappioiden jakauma oli vieläkin merkittävämpi, kuten alla olevasta taulukosta 1 käy ilmi:

galston_table1

Teoriassa skotlantilaisten libdemien paikkojen siirtyminen vasemmistolaiselle SNP:lle olisi voinut koitua työväenpuolueen eduksi – jos työväenpuolue olisi näyttänyt riittävän vahvasti Englannissa. Vaalien aattona kyselyt osoittivat, että työväenpuolue oli hyvässä asemassa haastamaan konservatiivien otteen ainakin kahdesta tusinasta englantilaisesta paikasta. Siinä tapauksessa työväenpuolue ei kuitenkaan saavuttanut juuri yhtään konservatiivien paikkaa: työväenpuolueen Englannissa saadusta 15 paikan paikasta 12 tuli LibDem-vaalipiireistä. Jos työväenpuolue ei pysty kaventamaan konservatiivien valtavia etuja englantilaisten äänestäjien keskuudessa, sen mahdollisuudet saada takaisin valtaan milloin tahansa pian ovat vähäiset. Ja jos työväenpuolue jatkaa siirtymistään vasemmalle, on vaikea nähdä, kuinka se voi laajentaa tukeaan.

Konservatiivien kyky ylittää siirtolais- ja Eurooppa-vastaisen UKIP:n tuen nousu oli vaikuttava. Näyttää siltä, ​​​​että republikaanit olisivat säilyttäneet enemmistönsä edustajainhuoneessa huolimatta sen teekutsuryhmän päätöksestä perustaa itsenäinen puolue. Mutta konservatiivit ovat luvanneet järjestää kansanäänestyksen jäsenyydestään Euroopan unionissa vuoteen 2017 mennessä, minkä sen johtaja, entinen ja tuleva pääministeri David Cameron toisti voittopuheessaan tänä aamuna.

Herra Cameronin seuraavan ja viimeisen viisivuotiskauden aikana Iso-Britannia tekee kaksi kohtalokasta päätöstä – toinen käsittelee skotlantilaisen nationalismin nousua, joka edellyttää huomattavaa hajauttamista ja uusia perustuslaillisia järjestelyjä, ja toinen skotlantilaisen nationalismin noususta. Englannin nationalismi, joka voi johtaa sen eroon Euroopasta. Tämän vuoden vaalikeskustelu on saattanut olla vähäpätöistä ja tylsää; sen jälki on kaikkea muuta kuin.